Ompelimon taustaa

Intohimosta ompeluun miten yritys sai alkunsa?

Ompelimo Kellohelman takaa löytyy Merja, joka on koko pienen ikänsä ollut intohimoinen vaatteiden ompelija. Tutustu tarkemmin yrityksen tarinaan ja Merjan matkaan kohti yrittäjyyttä!

Valmistuin vaatetusalan artesaaniksi vuonna 2002, minkä jälkeen pääsin hääpukuvuokraamoon oppisopimusoppilaaksi kahdeksi vuodeksi. Sain tehdä kaikkien naimisiin menevien morsianten hääpukuihin ja kahden kevään vanhojenpäiväpukuihin korjaukset. Kahden vuoden aikana toteutin myös useita uusia pukuja mittatilaustyönä.

Oppisopimusoppilaan titteliksi kirjoitettiin myyjän ammattitutkinto, minkä jälkeen tein erikoistavarakaupassa myyjän töitä lähes seitsemän vuotta. Tuona aikana mieleni haikaili koko ajan ompelun pariin, ja samalla tein koko ajan enemmän tai vähemmän kaikkea ompeluun liittyvää. Yhtäkkiä huomasin tekeväni melkein kahta työtä yhtä aikaa, joten oli aika hetkeksi istahtaa alas ja miettiä, mitä oikeasti haluan.

Loppujen lopuksi vuoden 2013 keväänä tein ratkaisuni: sanoin itseni irti vakituisesta palkkatyöstä ja päätin kokeilla omien siipieni kantavuutta. Ajatus omasta ompelimosta oli mietityttänyt jo parin vuoden ajan. Lopulta se pyöri koko ajan enemmän ja enemmän mielessäni, joten miksikäs ei?

Ompelimo Kellohelma on valmiina ottamaan vastaan uusia haasteita. Tällä hetkellä opiskelen johtamisen erikoisammattitutkintoa.

Ota siis yhteyttä ja kerro toiveistasi!